Lue mainos

Nokia laskee arviota markkinaosuudestaan

Kuva: Taloussanomat

12.03.2010 16:18 Nokian mukaan yhtiön osuus kappalemääräisestä matkapuhelinmyynnistä olikin viime vuonna 34 prosenttia sen aiemmin ilmoittaman 38 prosentin sijasta. Yhtiö tavoitteena tänä vuonna on pitää markkinaosuutensa. Puhelimien myynnin Nokia uskoo kasvavan 10 prosenttia viime vuodesta.

Nokia arvioi, että matkapuhelimien myynti kasvaa tänä vuonna 10 prosenttia vuoteen 2009 verrattuna.
Nokian on myös nostanut arvioitaan viime vuoden matkapuhelinmyynnistä. Yhtiön mukaan maailmassa myytiin viime vuonna 1,26 miljardia matkapuhelinta. Aiemmin Nokia arvioi, että viime vuonna maailmanlaajuisesti myytiin 1,14 miljardia matkapuhelinta.

Nokia myös laski arviotaan markkinaosuudestaan maailman kappalemääräisestä matkapuhelinmyynnistä. Nokian julkistaman uuden arvion mukaan sen osuus matkapuhelimien kappalemääräisestä myynnistä vuonna 2009 olisi ollut 34 prosenttia. Aiemmin Nokia kertoi markkinaosuudekseen 38 prosenttia.

Nokian tavoitteena on, että sen markkinaosuus matkapuhelimien kappalemääräisestä myynnistä pysyy tänä vuonna viime vuoden tasolla. Yhtiön tavoitteena on tänä vuonna kasvattaa hieman euromääräistä osuuttaan matkapuhelinmarkkinoista viime vuoteen verrattuna.

Nokia kertoi uusista arvioistaan Yhdysvaltojen pörssikauppaa valvovalle SEC:lle antamassaan vuosittaisessa ilmoituksessa.

Nokia tarkisti arviotaan, sillä yhtiö on muuttanut toimialan matkaviestinmarkkinan määritelmäänsä vuoden 2010 alusta alkaen, ja kehittänyt arviointiprosessejaan ja -välineitään. Nokian mukaan yhtiöllä on nyt entistä paremmat keinot saada tietoa toimialan eräiden uusien toimijoiden myymien matkapuhelimien määrästä maailmanlaajuisesti.

Puutteellisten tietojen vuoksi Nokia ei kuitenkaan sovella tarkistettua määritelmää ja parempia arviointiprosesseja ja -välineitä takautuvasti vuoden 2008 matkaviestimien kappalemääräiseen myyntiin tai Nokian markkinaosuuteen kappalemääräisestä myynnistä.

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Keskustelua uutisesta

Lue keskusteluja ja osallistu (9)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Lisää aiheesta
Valta keikahti ulkomaalaisille Nokiassa
Nokia pyytää vinkkejä huippuluuriin

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat

Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta

Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat

Taloussanomat

Lue mainos