Lue mainos

Nokia Siemens haluaa kehittää Kiinan 4G:tä itse

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

30.07.2010 10:37 Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks aikoo kehittää neljännen sukupolven matkapuhelinverkoissa käytettävää td-lte-tekniikkaa itsenäisesti. Yhteisyritystä Huawein kanssa ei olla kuitenkaan hylkäämässä.

Kyseessä on rajoittamattomaan aikajakokanavointiin (tdd) perustuva versio lte-tekniikasta. Tekniikan kehitystä on ajanut eteenpäin maailman suurin kännykkäoperaattori China Mobile.

Rajoittamattomaan aikajakokanavointiin perustuvissa tekniikoissa eurooppalainen Nokia Siemens on tehnyt yhteistyötä kiinalaisen verkkoyhtiö Huawein kanssa.

Nokia Siemens ja Huawei muun muassa omistavat puoliksi yhteisyritys TD Techin. Päämajaansa Pekingissä pitävä TD Tech on kehittänyt rajoittamattomaan aikajakokanavointiin perustuvaa td-scdma-tekniikkaa, jota käytetään kolmannen sukupolven kännykkäverkoissa Kiinassa.

Kiinalaisissa tiedotusvälineissä Huawein ja Nokia Siemensin yhteistyön on kuitenkin viime aikoina epäilty rakoilevan.

Nokia Siemens kun on satsannut vahvasti neljännen sukupolven td-lte-tekniikan kehittämiseen. Toukokuussa Nokia Siemens esimerkiksi avasi tekniikkaan keskittyneen tutkimuslaboratorion Hangzhoun kaupunkiin tutkimus- ja kehityskeskuksensa yhteyteen.

Nokia Siemensin viestintäpäällikön Ben Roome vahvistaa Nokia Siemensin haluavan johtaa td-lte-tekniikan kehitystä.

Roomen mukaan yhteisyritystä ei olla kuitenkaan hylkäämässä. Sen rooli tulee säilymään kolmannen sukupolven teknologian kehittämisessä.

– Olemme sitoutuneita TD Techiin, joka on valmistanut markkinoiden kilpailukykyisimpiä td-scdma-tuotteita perustamisestaan lähtien vuonna 2004. Olemme yhä sitoutuneita td-scdma-tuotteiden kehittämiseen TD Techin suojissa, Roome sanoo Taloussanomille.

Roomen mukaan Nokia Siemensin tavoitteena on tarjota markkinoiden kilpailukykyisin valikoima td-lte-tuotteita kuluvan vuoden loka–joulukuussa.

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Aloita keskustelu uutisesta
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Lisää aiheesta
Kiinan johto hyväksyi 3G-lisenssien jaon
Nyt se on virallista: Kiina jakoi vihdoin 3G-lisenssit
China Mobile taipuu kotimaiseen 3g:hen
Kiina valinnee eurooppalaisen 3g-standardin
Nokia 3g-kimppaan Kiinassa
Samsung pääsee kiinni Kiinan 3G-verkkoon, Nokia ei
Kiina kokeilee 3G:tä
China Mobilen verkkourakka pääosin kiinalaisille
ST-Ericsson aloittaa vahvana langattomien sirujen valmistajana
Nokia Siemens rakensi td-scdma-verkot etuajassa
Nokia ja Kiinan suurin operaattori avaavat sovelluskaupan
Nokia Siemens kasvattaa verkkoa olympialaisiin
Nokia lupaa kiinalaisille td-scdma-kännyköitä
Android menossa Kiinaan td-sdcma-puhelimena
Qualcomm: Kiina, lopeta td-scdma:n tukeminen!
Verkkolaitemarkkinoille povataan kurjaa vuotta
Ensimmäinen Nokia-puhelin taitaa kohta kiinalaista 3G:tä
Symbian kelpaa sittenkin Kiinan jättioperaattorille
Maailman suurin operaattori nyt entistä suurempi
NSN neuvottelee suuren osuuden myymisestä sijoittajille
USA ei lämpene Huawein rahoille
Nokia Siemens otti kiinni ruotsalaisia
4G-verkko leviää vauhdilla Ruotsissa
Nokia Siemens kiinnostaa pääomasijoittajia

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat

Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta

Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat

Taloussanomat

Lue mainos