Lue mainos

YouTube sallii 15 minuutin videot

30.07.2010 10:32 YouTuben kiistelty tekijänoikeussuodin on kehittynyt siihen pisteeseen, että nyt käyttäjille sallitaan viisitoista minuuttia kestävät videot.

Googlen omistama videopalvelu YouTube vastaa käyttäjien ykköstoiveeseen ja nostaa videoiden enimmäispituutta. Uusi raja on viisitoista minuuttia. Aiemmin suurin osa käyttäjistä pystyi lataamaan palveluun vain enintään kymmenen minuutin pituisia videoita.

Tuotejohtaja Joshua Siegel kertoo blogissa, että vuosikaudet voimassa ollut kymmenen minuutin rajoitus voitiin haudata Content ID -sisältösuotimen kehittymisen myötä. Järjestelmä on tarkoitettu tekijänoikeuksia rikkovien videoiden karsimiseen palvelusta.

Siegelin mukaan kaikki Yhdysvaltain suuret elokuvastudiot, levy-yhtiöt ja yli tuhat kumppania ympäri maailman käyttävät Content ID -järjestelmää hallitakseen sisältöään YouTubessa.

Content ID on ollut ristiriitainen teknologia. Sen avulla YouTubesta on saatu pois paljon luvattomia videopätkiä. Mutta Perikato-elokuvan tuottaja poisti Content ID:n avulla kasapäin Hitler-parodioita, mikä monien mielestä oli perusteetonta.

Content ID on ollut tärkeässä roolissa myös Googlen ja mediayhtiö Viacomin välisessä tekijänoikeusriidassa. Suodatin syntyi sen jälkeen, kun Viacom haastoi Googlen oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista vuonna 2007 ja vaati miljardin dollarin korvauksia. Google on ollut toistaiseksi voitolla kiistassa.

Verkossa
YouTuben blogikirjoitus

Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Keskustelua uutisesta

Lue keskusteluja ja osallistu (4)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Lisää aiheesta
YouTube: Kaksi miljardia katselua päivässä
YouTube-videon musakille laillinen vaihtoehto
YouTubeen ja Applen sovelluskauppaan hyökättiin
Yksi video riitti YouTube-kieltoon Venäjällä

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat

Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta

Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat

Taloussanomat

Lue mainos