Kuva: Google Earth
29.07.2010 16:18 Google, Microsoft ja useat muut yhdysvaltalaiset it-yhtiöt haluavat Euroopan mailta yhtenäisempiä lakeja tietojen yksityisyydestä. Erilaiset lainsäädännöt vaikeuttavat it-palveluiden tarjoamista yli rajojen.
Google, Microsoft sekä useat muut yhdysvaltalaiset it-yhtiöt haluavat Euroopan unionilta yhtenäisempää tietojen yksityisyyttä koskevaa lainsäädäntöä.
Yhtiöt lobbaavat vaatimuksiaan vahvasti Euroopan unionille, kertoo sanomalehti The Wall Street Journal.
It-jättejä haittaavat EU-alueen 27 maan erilaiset tietosuojalait, joiden takia internetin yli käytettävien niin sanottujen pilvipalveluiden kehittäminen on Euroopassa hankalampaa kuin Yhdysvalloissa.
Yhtiöt haluavat keskittää palvelujaan suuriin datakeskuksiin, jolloin ne voisivat tarjota palvelujaan maiden rajojen yli, ja säästää kustannuksissa. Eri maiden erilaiset ja osittain ristiriitaiset lainsäädännöt kuitenkin vaikeuttavat liiketoimintaa.
Googlella on Euroopassa valmiina tai rakenteilla 12 datakeskusta, Microsoftilla taas on kaksi.
Euroopan mailla on erilaisia säädöksiä muun muassa käyttäjien tietojen säilyttämisestä. Saksassa tietoja saa säilyttää kuusi kuukautta, kun taas Ruotsissa niitä saa säilyttää vuoden, ja Puolassa kaksi vuotta. Yhdysvalloissa aikarajoja tietojen säilyttämiselle ei ole.
Ei ole tarkkaa varmuutta siitä, minkä maan lait koskevat mukaan pilvipalvelujen tarjoajaa, palvelinkeskuksen vai asiakkaan sijaintimaan. Esimerkiksi Saksa vaatii kaikkien tietojen säilyttämistä maan rajojen sisäpuolella.
EU on jo kehittämässä yhtenäisempiä it-palveluiden markkinoita toukokuussa käynnistyneessä Digital Agenda -hankkeessa. Ensimmäisiä lakiluonnoksia odotetaan kuitenkin vasta syksyllä.
Perttu Pitkänen
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lue keskusteluja ja osallistu (6)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat
Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Taloussanomat