Lue mainos

Microsoft selviämässä Euroopan selainriidasta

Kuva: Timo Poropudas

07.10.2009 15:13 Euroopan unioni on mielissään Microsoftin ehdotuksesta internet-selainkiistan ratkaisemiseksi. Ehdotuksia ryhdytään markkinatestaamaan, ja mielipiteitä kerätään niin yrityksiltä kuin kuluttajiltakin.

EU on ollut Microsoftin kimpussa Internet Explorer -selaimen kytkemisestä oletuksena Windowsin nettiselaimeksi. Käytäntöä on pidetty kilpailua rajoittavana.

Microsoft tuli monien vaiheiden jälkeen vastaan heinäkuussa esittäen, että IE:n käyttäjille näytettäisiin valintaruutu, josta voisi poimia vaihtoehtoisen selaimen helposti käyttöönsä. Euroopan unionin kilpailukomissaari Neelie Kroes kertoo, että Microsoft on hionut ehdotustaan lisää, ja nyt näyttää jo hyvältä.

– Komission alustava näkemys on, että Microsoftin sitoumukset todellakin vastaisivat kilpailuhuoliimme, Kroes toteaa.

Muutoksiin lukeutuu valintaruudun parantaminen. Ruudulla näytettäisiin peräti kaksitoista eri internet-selainta ja niistä saisi entistä paremmin tietoa. Valintaruutu tulisi automaattisesti Windowsin käyttäjien eteen enintään kaksi kuukautta komission mahdollisesta myönteisestä päätöksestä. Sitä edeltää ehdotuksen markkinatestaus.

Microsoftin selainsitoumus kestäisi viisi vuotta. Yhtiö myös lupautuisi olemaan syrjimättä sellaisia tietokonevalmistajia, jotka päättävät asentaa koneisiinsa oletuksena kilpailevan selaimen ja kytkisivät IE:n pois päältä.

Ponnistus yhteen-
toimivuuden eteen


Microsoft on kommentoinut edistysaskeliaan komission kanssa. Lakiasiainjohtaja Brad Smith korostaa, että työn alla on myös toinen ehdotus, jossa Microsoft lupautuisi parantamaan ohjelmistojensa yhteensopivuutta kilpailijoiden tuotteiden kanssa. Kysymys on esimerkiksi Windowsista, Officesta, Exchangesta ja SharePointista.

– Tämä on suurin laillinen sitoumus ohjelmistoalan historiassa yhteentoimivuuden edistämiseksi. Microsoftin esittämä hanke varmistaa, että kehittäjät halki alan, avoimen lähdekoodin yhteisö mukaan lukien, pääsevät käsiksi tekniseen dokumentaatioon, joka auttaa heitä rakentamaan Microsoftin tuotteiden kanssa hyvin toimivia tuotteita, Smith sanoo.

Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Keskustelua uutisesta

Lue keskusteluja ja osallistu (23)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Lisää aiheesta
Works väistyy Office Starterin tieltä
Google turvautuu ulkomainontaan Chromen takia
Microsoft alkaa mainostaa kilpailevia selaimia

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat

Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta

Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat

Taloussanomat

Lue mainos