Cern korostaa, että aloitusvaiheen ongelmat näinkin monimutkaisessa laitteessa ovat aina mahdollisia. Kuva: Cern
24.09.2008 08:55 Cernin 2,7 miljardin euron hiukkaskiihdytin, suuri hadronitörmäytin, on poissa pelistä ensi kevääseen asti. Vikaantunutta laitetta ei ehditä käynnistää uudelleen ennen normaalia talvitaukoa.
Kiihdytin käynnistyi syyskuun kymmenentenä, mutta viime perjantaina eräässä tunnelinosassa tapahtui suuri heliumvuoto ilmeisesti magneettien sulamisen seurauksena. Sulaminen puolestaan johtui todennäköisimmin magneettien välisestä viallisesta sähkökytkennästä.
- Tämä on epäilemättä psykologinen isku tullen välittömästi LHC:n erittäin menestyksekkään aloituksen jälkeen, Cernin johtaja Robert Aymar sanoo tiedotteessa. Hän on kuitenkin varma, että takaiskusta päästään yli.
Cernin mukaan vian tutkiminen ja korjaaminen vie sen verran aikaa, että aloitus ennen Cernin pakollista talven huoltotaukoa ei ole mahdollinen. Tieteen äärirajoilla toimiva kiihdytinkompleksi palaa siten toimintaan aikaisin keväällä.
Alun perin Cern puhui vähintään kahden kuukauden tauosta.
Tuomas Linnake
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lue keskusteluja ja osallistu (1)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat
Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Taloussanomat