Joka kymmenenneltä suomalaiselta?
Yhä useammassa lahjassa on digitaalitekniikkaa ja muistia - ja entisiä menee yhä enemmän kierrätykseen. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
18.12.2007 15:40 Joka kymmenennen suomalaisen henkilökohtaista tietoa lasketaan päätyvän joulusesongin jälkeen kierrätykseen.
Joulun lahjapaketeista kuoriutuu tänäkin vuonna roimasti erilaista tietoa tallentavaa elektroniikkaa – tietokoneita, läppäreitä, tulostimia, usb-tikkuja, flash-muistilla varustettuja kameroita, matkapuhelimia, kiintolevyjä.
Vanhat laitteet päätyvät usein tavalla tai toisella kierrätykseen. Lähtevätkö yksityisiksi tarkoitetut tiedot niiden mukana kierrätykseen?
Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumin Kotekin mukaan joulusesonkina Suomessa myydään vähintään puoli miljoonaa erilaista tallentavaa elektroniikkalaitetta. Vanha elektroniikka menee pitkälti uusiokäyttöön. Kotek arvioi, että laitteille tallentuneen tiedon mukana kierrätykseen päätyy vähintään joka kymmenennen suomalaisen identiteetti.
- Kannattaa miettiä, mitä tietoja itse kukin on viimeisen parin kolmen vuoden ajan laitteillaan käsitellyt. Sieltä löytynee pankkitietoja, salasanoja, käyttäjätunnuksia, erilaisia henkilötietoja, työhön liittyviä dokumentteja, asiakastietoja ja muita hyvinkin yksityisiksi tarkoitettuja aineistoja. Toisin sanoen yllättävän paljon sellaista tietoa, jota ei ole syytä päästää vääriin käsiin, tietojen hävittämispalveluja tarjoavan Blancco Oy:n toimitusjohtaja Kim Väisänen antaa esimerkkejä.
Keskivertokuluttaja uskoo poistaneensa tiedot tietokoneeltaan delete-näppäintä painamalla. Tiedot eivät kuitenkaan katoa koneelta minnekään, vaan ovat yhä tallessa ja esiin kaivettavissa. Blanccon Väisäsen mukaan ihmisillä ei ole käsitystä siitä, miten paljon käyttöjärjestelmät lopulta tallentavat dataa käyttäjän sitä tietämättä.
Blancco on maailman johtavia sähköisen tiedonhävityksen ammattilaisia. Yhtiö hävittää tietoa erilaisista tallennusmedioista, kuten tietokoneista, palvelimilta, muistikorteista ja matkapuhelimista. Sen tiedon hävittämisen ja tietokoneiden kierrätyksen ohjelmistotuotteilla on yli seitsemän miljoonaa loppukäyttäjää.
Vuonna 1997 perustetun Blancco Oy Ltd:n pääkonttori sijaitsee Suomessa Joensuussa. Yhtiöllä on yhdeksän kansainvälistä toimipaikkaa ja yhteistyökumppaneita yli 20 maassa ja kaikissa maanosissa.
Jarmo Lahti
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lue keskusteluja ja osallistu (8)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat
Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Taloussanomat