Kroisoksen elämää henkilöllisyyspetoksilla
Pari vieraili muun muassa Lontoossa, Pariisissa ja Havaijilla.
05.12.2007 13:52 Yhdysvaltalaiset päälle parikymppiset Jocelyn Kirsch ja Edward K. Anderton on asetettu syytteeseen muun muassa identiteettivarkauksista ja tietokoneen laittomasta käytöstä.
Pari rahoitti luksuselämänsä muun muassa kerrostalonsa naapureilta vohkituilla varoilla. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi kuitenkin uskoo, että uhreja löytyy laajemmaltakin alueelta.
Kotietsintä paljasti muun muassa neljä tietokonetta, kaksi printteriä, skannerin ja teollisuusluokan koneen, jolla valmistetaan henkilökortteja. Poliisi löysi myös tuhansien edestä käteistä, tusinoittain luottokortteja ja väärennettyjä ajokortteja sekä kaiken päälle avaimia moniin kerrostalon asuntoihin ja postilaatikoihin.
Parin petosten arvellaan maksaneen uhreille ainakin 100 000 dollaria vuodessa. Rahoilla nuoret matkustelivat maailmalla ja viettivät jetset-elämää.
- Näille nuorille annettiin monia lahjoja elämässä, sanoi etsivä Terry Sweeney viitaten pariskunnan tukea antaviin perheisiin ja heidän käymiinsä yksityiskouluihin.
- Ja parasta mihin he pystyivät, oli tehdä muista ihmisistä uhrejaan. He olivat kuin loinen, joka pesi kyseisessä kerrostalossa, Sweeney latasi.
Tuomas Linnake
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lue keskusteluja ja osallistu (4)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat
Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Taloussanomat