Palkinnot myös europarlamentille ja Nokialle
Matti Vanhaselle lähtee sähköpostia Isoveli-palkinnosta. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
25.10.2007 16:02 Electronic Frontier Finland - Effi ry jakoi juuri neljännen kerran Isoveli-palkinnot "rohkeimmin kansalaisten yksityisyyttä loukanneille tahoille" Helsingin Hotelli Tornissa.
Palkitsemalla "parhaiten orwellilaista valvontayhteiskuntaa Suomessa edistäneet yritysmaailman ja julkisen hallinnon vaikuttajat" Effi haluaa kiinnittää huomiota yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin.
Yksilösarjan voittajaksi raati valitsi yksimielisesti pääministeri Matti Vanhasen.
Effin mukaan Matti Vanhanen "on johdonmukaisesti kehottanut kansalaisia luottamaan sokeasti viranomaisiin ja päättäväisesti tukahduttanut kansalaiskeskustelun 'keskeneräisistä asioista'".
- Suomalaisten tulisi voida luottaa viranomaisiin, mutta sokeasti ei pidä luottaa, koska viranomaiset voivat muuttua epäluotettaviksi. Suomenkin historiasta löytyy esimerkkejä ajoista, jolloin viranomaisiin ei ole voinut luottaa, Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen tähdentää.
Lisäksi Effi muistuttaa Vanhasen pyytäneen taannoin anteeksi Muhammed-pilakuvien julkaisua.
- Anteeksipyyntö osoittaa, ettei Vanhanen ymmärrä sananvapauden perusolemusta ja antaa Suomesta kuvan, että täällä hallituskaan ei oikeasti sananvapautta pidä suuressa arvossa, Tarvainen tykittää. Sananvapaus ja yksikönsuoja ovat tavallaan saman kolikon kaksi puolta, hän katsoo.
Britanniasta lähtöisin olevia isovelipalkintoja on jaettu muuallakin. Syyskuussa Alankomaiden Big Brother -raati valitsi yksilösarjan voittajaksi kansan, jonka välinpitämätön asenne perustelujen mukaan mahdollistaa vallanpitäjien tekemät loukkaukset yksityisyyttä vastaan. Tarvaisen mukaan kansa voisi voittaa palkinnon Suomessakin.
- Kyllä Suomessakin on liikaa luottamusta viranomaisiin havaittavissa. Suomessahan on se tilanne, että viranomaiset ovat oikeasti olleet luotettavia liian pitkään, joten kyllä täälläkin on tällaista välinpitämättömyyttä nähtävissä [kansan keskuudessa].
Kuinka sitten Vanhaselle kerrotaan palkinnostaan? Tässä asiassa Effi luottaa sähköpostin voimaan, Tarvainen kertoo.
Julkisen sektorin sarjan voitti Europarlamentti teleliikennetietojen pakkotallennusdirektiivin hyväksymisestä kansalaisten kritiikistä piittaamatta.
Yksityisen sektorin sarjassa palkittiin Nokia niin sanotun urkintalain sinnikkäästä lobbaamisesta. Laki edesauttaisi yrityksiä tarkkailemaan työntekijöiden sähköpostiliikennettä epäiltäessä yrityssalaisuuksien vuotamista.
Myönteinen Winston Smith -palkinto perusoikeuksien ansiokkaasta puolustamisesta myönnettiin Kaltio-lehden ex-päätoimittaja Jussi Vilkunalle peräänantamattomuudesta taiteilija Ville Rannan Muhammed-piirrosten julkaisemisessa.
Palkittavat valitsi asiantuntijaraati, jossa tällä kertaa olivat Tere Vadén, Harri Hursti, Nils Torvalds, Reetta Toivanen, Martti Korhonen ja Arto Karila.
Tuomas Linnake
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lue keskusteluja ja osallistu (20)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat
Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat
Taloussanomat