Lue mainos

SWelcom ostaa pelipalvelun

Älypää kasvaa Sanoman muskeleilla

21.09.2007 15:55 SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän yksikkö SWelcom on ostanut tietokilpailusivusto Älypään, jota hs.fi on jo aiemmin promonnut. Näin pelipalvelu saa aivan uudet muskelit kansainväliseen kasvuun.

Viihde- ja koulutusalan ohjelmistoyritys Älypää Oy siirtyy kaikkien kahdeksan työntekijänsä kera SWelcomin omistukseen. Tiedotteen mukaan Älypää kuitenkin tekee yhteistyötä "Suomen johtavien mediabrändien" kanssa myös jatkossa, ja nyt solmitulla kaupalla ei ole vaikutusta nykyisiin asiakassuhteisiin.

Älypää on vuonna 2002 perustettu ohjelmistoyritys, jonka toteuttamat tietokilpailutyyppiset pelit perustuvat oivaltamiseen, tietoon ja onnistumiseen. Älypää toteuttaa asiakkailleen myös koulutuksellisia pelejä. Pelipalveluun on pääsy myös Helsingin Sanomien hs.fi-verkkosivulta.

Miksi sitten nykyinen yhteistyökuvio ei enää riittänyt?

- Meillä on paljon isommat resurssit kehittää tuotetta eteenpäin ja kansainvälistää sitä, SWelcomin kehitysjohtaja Marja-Leena Tuomola korostaa. Älypään palveluilla on jo joitakin avauksia ulkomailla, muun muassa Ruotsissa. Tuomolan mukaan voi olla, että entisellä omistuksella ei olisi pystytty tekemään samoja asioita kuin mihin nyt kyetään.

- Avauksia uusille peleille tulee varmasti ensi vuoden aikana, Tuomola lupaa. Tämä voi tarkoittaa muun muassa entistä kovempaa panostusta mobiilipeleihin. Nykymuotoinen Älypään palvelu tulee pysymään maksuttomana, mutta tulossa on lisää ominaisuuksia, jotka voidaan laittaa maksullisiksi.

Satunnaispelaajien perässä

- Älypää täydentää SWelcomin sähköisen median palvelutarjontaa. SWelcom haluaa olla viihdyttävien online-pelien kärkitarjoaja Suomessa. Pelien käyttäjäkunta kasvaa ja samalla myös niihin käytetty aika lisääntyy. Verkossa tapahtuva pelaaminen ei suinkaan enää ole ainoastaan nuorten miesten ajanviettotapa, vaan yhä suurempi osa online-viihdepelaajista on naisia tai vanhempia henkilöitä, Marja-Leena Tuomola toteaa.

SWelcomissakin on siis huomattu niin sanottujen satunnaispelaajien kasvava joukko, jolla ei ole aikaa taikka kiinnostusta syventyä varsinaisiin kaupasta ostettaviin pelituotteisiin. Sen sijaan heille riittää pikahupi.

SWelcom on aiemmin tänä syksynä julkaissut http://www.pelikone.fi:n, jossa pelaajat voivat ilmaiseksi pelata pelejä ja ladata niitä palveluun muiden käytettäväksi. Pelaamisen liittyvät mainos- ja käyttäjämaksutuotot ovat SWelcomin mukaan vahvassa kasvussa.

Älypää ja pelikone.fi on tarkoitus pitää erillisinä palveluina.

- Pelikone on Flash-pelialusta ja Älypää tietokilpailusivusto. Ne ovat aivan toisentyyppisiä keskenään, ja kohderyhmät ovat erilaisia. Meillä on tulossa Flash-pelien puolella muitakin avauksia tämän syksyn aikana, Tuomola sanoo.

ITviikko on osa SanomaWSOY-konsernia.

Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Keskustelua uutisesta

Lue keskusteluja ja osallistu (6)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Lisää aiheesta
Älypäätä voi pelata myös wapilla
Hesari tarjoaa Älypään pelit verkossa
Verkkovisa hyppää kännyköihin
Viihdy sivistyen
Inka Mero puurtaa Apajaa uusiin maihin
Raportti: Mobiilipelaaminen kasvaa 12 miljardiin kolmessa vuodessa
Sanoma Magazines ostaa bulgarialaisen nettikustantajan
Nelonen tarjoilee taukopelejä

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Taloussanomat

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset | Taloussanomat

Ihmiset & Ura | Ratkaisut | Talous | Teknologia | Tietoturva | Uutiset | Kolumnit

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta

Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat

Taloussanomat

Lue mainos